torstai 23. toukokuuta 2013

KELTAINEN SITRUUNA-MARENKIPIIRAKKA

Tätä herkullista piirakkaa tein ensi kertaa tupareihini viime viikonloppuna. Ohjeen löysin jo aiemmin RuokaPirkka-lehdestä, siitä sellaisesta joita saa ottaa K-kaupasta mukaan ilmaiseksi. Resepti löytyy myös Pirkan nettisivuilta täältä, mutta laitan sen vielä erikseen tänne blogiinkin pienin muutoksin. Varsinkin jos ei ole aiemmin tehnyt marenkia, niin alla siihenkin hieman tarkemmat ohjeet =)

Sitruuna-marenkipiirakka

Pohja:
150 g digestive-keksejä
60 g voita

Täyte:
3 dl vettä
3 kananmunan keltuaista
(reilu) 1 dl sokeria
4 rkl maissitärkkelysjauhoja
1/2 sitruunan kuoriraaste
1 sitruunan mehu
1 rkl voita

Marenki:
3 kananmunan valkuaista
1 dl sokeria

Valmista ensin täyte. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Anna kiehua pari minuuttia ja siirrä täyte jäähtymään.

Pohjaa varten murskaa keksit yleiskoneella tai laita keksit muovipussin sisään ja rullaa kaulimella, kunnes keksit ovat hajonneet hienoksi muruksi. Sulata voi kattilassa ja sekoita keksimurut joukkoon. Painele seos piirakkavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Levitä jäähtynyt sitruunatäyte piirakkapohjalle.

Valmista marenki. Huomioi, että valkuaisten tulee olla huoneenlämpöisiä, eikä joukossa saa olla pisaraakaan keltuaista. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pienissä erissä joukkoon. Valmis marenkivaahto on paksua ja kiiltävää. Levitä marenkivaahto sitruunatäytteen päälle lusikalla muotoillen.

Paista piirakkaa 225 asteessa 5-8 minuuttia, kunnes marenki on saanut sopivasti väriä pintaan. Tarjoa piirakka jäähtyneenä.


Yllätyin piirakan valmistamisen helppoudesta; marengin valmistaminen olikin todella simppeliä. Vaikeinta siinä oli olla unohtamatta piirakkaa uuniin liian pitkäksi aikaa! Onneksi muistin ottaa sen ajoissa uunista. Toinen asia on myös hyvä muistaa: tarjoile piirakka jäähtyneenä. Muuten kerrokset eivät pysy kasassa leikattaessa. Älä siis jätä piirakkaa jäähtymään kuuman uunin päälle, kuten itse tein :D Seuraavana päivänä jääkaappikylmänä leikattu piirakka pysyi hyvin koossa.


Maultaan tämä piirakka oli todella onnistunut: sitruunatäyte ei ollut ollenkaan kirpeää, eikä marenki tuonut liikaa makeutta. Kaikin puolin onnistunut jälkiruoka siis! Tämä sopii oikein hyvin kevääseen ja kesään ihan väriensäkin puolesta =) Tätä aion tehdä ehdottomasti uudestaan ja voin suositella muitakin kokeilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti